Don Skorleone & Consiglieres

 

Don Skorleone & Consiglieres on Tamperelainen rock-yhtye, jonka kappaleet paukkuvat ensimmäisellä kotimaisella kielellä.

Yhtyeen keulakuva ja solisti Harri Venetkorpi a.k.a. Don Skorleone vastaa kappaleiden sävellyksestä, sanoituksesta ja tulkinnasta. Kyseessä on siis aitoa musiikkia, aitoa tunnetta, aitoja sanoja ja tiukkoja sooloja.

Kitarassa taiteilevat omaakin tuotantoa tekevät Derek Sindel ja Matthau Mikojan. Jämäkän rytmiryhmän muodostavat basson varressa Jimmy Sindel ja rumpupalikoissa Jani Niemelä. Tämä viiden hengen kokoonpano tekee rokki-illasta energiantäyteisen spektaakkelin, jonka melodiset kappaleet jäävät pauhaamaan päähän vielä seuraavanakin aamuna yli krapulaisen jyskytyksen.

Mistään tuttujuttu-bändista ei ole kyse, kun nämä herrat laittavat piuhat kiinni ja alkavat soittamaan. Yhtyeen kemia on suussa tuntuvaa ja saa sähkön maistumaan kielellä. Kaikki juontaa juurensa yli 15 vuoden taakse samoille kulmille. Yhtyeen kokoonpano, niinkuin nimikin on vuosien varrella muuttunut ja jo vuonna -99 se oli kasassa lähes tämänpäiväisellä kokoonpanollaan. Tällöin kuitenkin nykyinen keulakuva ja solisti Don Skorleone päätti vetäytyä projektista kokiessaan olevansa liian tietämätön musiikillisesti.

Don Skorleone & Consiglieres heräsi henkiin Derek Sindelin kanssa vuonna 2005. Vuonna 2008 porukkaan liittyi myös kitaristi Matthau Mikojan ja silloinen rumpali Antti Romppanen. Bändi oli taas kasassa ja keikkailu alkoi uudelleen. Yhtyeeseen liittyi lisäksi basisti Jimmy Sindel vuonna 2009. Vuoden 2011 tammikuussa vaihtui pitkäaikainen, alkuperäinen rumpali ja vaativaan tehtävään puikkoihin tuli Jani Niemelä.

Tällä hetkellä yhtye keikkailee ja työstää ensimmäistä albumiaan, joka julkaistaan syyskuussa 2012. Don Skorleone & Consiglieres “Väkijoukkojen keskeltä” nivoo yhteen kalevalaisen tarinan 13 biisin muodossa.  Levyä odotellessa.

www.donskorleone.com


Don Skorleone & Consiglieres – Taas Kuljen Yksin Aamuun